Aholansaari 2019

Aholansaari 8-10.02.2019.

Tämänkertaisen talvikuvausmatkan teimme Nilsiän Syvärinjärven Aholansaareen. Paikka oli mielenkiintoinen ja historiallinen 1800-luvulla eläneen talonpoika ja herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen kotisaari. Saaressa toimii Aholansaaren matkailu Oy jonka toimitusjohtaja Anne Tuomainen kävi kertomassa meille saaren mielenkiintoisesta historiasta ja jutustelemassa muutenkin kanssamme kysellen seurankin toimintoja.

Seuramme enemmän ja vähemmän vakioksi muodostunut matkaseurue on suvaitsevaa ja avarakatseista porukkaa joka ei vähästä säikähdä. Olimme paikalla Herättäjä-Yhdistyksen Seuraliikepäivien kanssa samaan aikaan ja emme antaneet virrenveisuun häiritä itseämme, päinvastoin, intoutuipa Nikkekin virren veisuuseen mutta sanat oli sen verran hakusessa että siihen kohtaan sopi hyvin sanonta jonka merkitystä olen joskus ihmetellyt ”lyhyestä virsi kaunis”.

Motiivimme lähteä ainakin näille talvisille kuvausmatkoille on jäänyt vähän hämärän peittoon. Katselimme vuorotellen ulos ja toisiamme ja pikkuhiljaa alkoi kuulua osan toivomaa varovoista keskustelua, aika pilvistä tuolla ulkona, niin on, vähän huono kuvausilma, joo, katsotaan jos iltapäivällä kirkastuisi. Jotenkin tuntuu että toistemme seura kiinnostaa meitä enemmän kuin kuvaaminen ja hyvä niin.

Sen verran jalkauduimme kuitenkin ruokailun lisäksi ulos että kävimme vähän tutustumassa lähiympäristöön. Paikka on idyllinen ja suunnittelimmekin käyvämme täällä keskikesän aikaan päiväkäynnillä, ainakin ruokailemassa ja ehkä vähän enemmän kuvailemassakin. Paavon pirtti on Aholansaaren arvokkain rakennus ja se on otettu museokäyttöön jo 1930-luvulla. Tumma kammari ja yhden ikkunan edessä oleva pöytä ja sillä oleva kirja herätti meissä kuitenkin sen verran kameraseurahenkeä että päätimme haasta itsemme ja kalustomme ja tuoda esille aikaansaannoksemme ikkunasta.

Muuten jutustelimme niitä näitä, Nikke ja Kalevi piti huolen ettei uusin tekniikkakaan päässyt ihan kokonaan unohtumaan. Itsekin osallistuin siihen sen verran että ujosti kehuin kamerareppuni pienuutta. Olen pikkuhiljaa siirtymässä Olyn peilittömään kalustoon. Ainut asia mikä siinä vähän arveluttaa on Jari Peltomäen niin häpeilemätön järjestelmän hehkutus että minuakin jo vähän ujostuttaa, vaikka maksettua mainostahan se vain on.

Varsinaisesti valokuvistakin päästiin jutustelemaan kun Leskisen Jari toi näytille kuvistaan teettämän ”Kohtaamisia” kirjansa. Jarin kuvathan on vakuuttaneet minut jo aikaisemminkin mutta tämä pääsi silti yllättämään vaikuttavuudellaan. Kuvat kadulla vastaantulevista tai muuten siellä kävelevistä ihmisistä on kuvattu suurella aukolla jolloin ihmiset oli irti taustastaan ja mikä tärkeintä tunnelma oli sellainen etteivät kuvattavat huomanneet tulleensa kuvatuksi vaan olivat kuvissa hyvinkin luonnollisia. Kuvien sommittelu oli Jarilta samaa jo ennestään tutun vahvaa. Sivuja käännellessä ei tullut tunnetta että olisi toistoa vaan päinvastoin. Kuvissa oli paljon pieniä yksityiskohtia jotka sai miettimään ihmisten erilaisia kohtaloita ja elämän tilanteita. Kahvilassa istuva vanhempi nais ihminen joka katsoi mietteissään ulos ikkunasta ei voinut olla koskettamasta.

Jari heitti matkan toisen haasteen, seuraavalla kerralla jokainen toisi oman kirjansa kuvistaan ja katselisimme niitä yhdessä. Itse otin haasteen vastaan mutta saanko sitä koskaan toteutetuksi jää nähtäväksi ja enemmän olisin hämmästynyt jos se toteutuisi, mutta tämäkin haaste on otettu vastaan.

Sitten jossain vaiheessa esitin Jarille varovasti ehdotuksen, voisiko hänen kuviaan saada Kameraseuran arkistoon. Vaikka arkisto onkin nimeltään vanhojen kuvien arkisto niin myös tämän päivän kuvat olisi hyvä saada talteen, arkistomme arvo vain kasvaisi näin. Oikeastaan Kameraseuran yksi tehtävä ja velvollisuuskin olisi taltioida tätä päivää tuleville ihmisille, vaikka se ei meitä niin kiinnostakaan nyt niin joillekin tulevaisuudessa ne voivat olla arvokkaitakin tai ainakin mielenkiintoisia kuvia. Ai niin se Jarin vastaus, olenkin monesti miettinyt että voisinko lahjoittaa kuviani seuralle.  Arvatkaa miltä tuntui, ”LOTTO VOITTO” kaikille.

Aloimme heti miettimään miten käytännössä toimisimme, Jari varoitteli että tulisin vielä katumaan mihin suostuin. Ei puhettakaan … vielä. Alkuun kuvia laitettiin WeTransferilla mutta maksuton versio sallii vain 2G siirrot kerrallaan ja aika pian Jari ehdotti että hän toisi kuviaan kovalevyllä. Sinä tulet vielä katumaan mihin suostuit, en vieläkään. Nyt minulla on kovalevy jossa on yksitoistatuhatta kuvaa. Ei kaduta vieläkään. Paljon on karsittavana rinnakkaisruutuja ja sellaista kuvaa jota ei arkistoon tule mutta karsiminenkin tulee tuottamaan tuskaa. Paljon kuvia joilla ei ole ajan ja paikan kanssa mitään tekemistä mutta ovat vaan hienoja. Enkä kadu vieläkään vaikka hakusanoitettavaa riittää.

Heikki ja Hannekin lapsineen pistäytyi ”kylässä”. Voisivat joskus koittaa olla mukana kokoreissunkin mutta hyvä näinkin vaikka tällä kertaa ei teräsvillaa ollutkaan mukana. Tietysti ymmärtää lapsiperheen ”ruuhkavuodet”, helppohan se näin eläkeläisenä mennä ja tulla.

Kaunis kiitos taas kerran kaikillei mukana olleille ja uusia retkiä suunnittelemaan.

Jari ja Marsa, Nikke ja Raili, Kalevi, Päivi, Sanna, Jari ja Sarkalan perhe.

-Jari