Tiilikkajärvi 2017

Sunnuntaiaamuna 4.6 seuralaiset, Jari, Marsa, Laura, Taina, Helena, Matti ja Ekku- koira ajelivat Tiilikkajärven sammakkotammen parkkipaikalle tarkoituksena makustella kansallispuiston alkukesän tunnelmaa. Aamu oli tuulinen ja viileä niin kuin sää muutenkin tänä keväänä, kesä antoi odottaa itseään. Retkeen oli varustauduttu kumisaappailla, kuka mitenkin, kaupan hyllyltä uusin saappain tai vanhoilla ilmastointiteipillä korjatuilla. Tulva oli kuitenkin laskenut edellisestä tiistaista niin paljon että polut ja pitkospuut oli jo kuivia, mutta polulta suolle jos siirtyi, niin saappaat oli tarpeen. Alku matka menikin kylmää karkotellessa reipasta vauhtia, siinä kävellessä mietittiin erilaisia suotyyppejä. Huonomuistisena en enää muistanut joskus lukemaani vaan piti palata aiheeseen kotona Googlen kanssa.

Soita muodostuu erityisesti ilmastossa, jossa on sadanta on suurempi kuin haihtuminen. Soistumista tapahtuu myös silloin, kun eloperäisen aineksen hajoaminen on hitaampaa kuin sen kerrostuminen. Suomessa viileä ja kostea ilmasto sekä suhteellisen tasaiset pinnanmuodot ovat edistäneet soistumista.

Suomessa keidassoita on erityisesti Etelä-Suomessa. Niiden keskiosa on kohonnut ympäristöään korkeammalle, kun paikalle on kertynyt turvetta ja samalla yhteys kivennäismaahan on hävinnyt. Kasvillisuus saa ravinteita vain sadevedestä, ja siten siis vain karuille paikoille sopeutuneet kasvit selviävät.

Aapasoita on Suomessa lähinnä Keski- ja Pohjois-Suomessa. Ne ovat ravinteikkaita ja ovat kehittyneet alueille, joilla haihtuminen on vähäistä ja lumen sulamisvesiä on paljon. Aapasoilla suon keskiosa on yleensä laitaosia alempana, ja ne saavat ravinteensa yleensä pohjavedestä tai mineraalimailta tulevana pintavaluntana. Suomea etelämpänä aapasoita ei ole ollenkaan.

Siinä Wikipedian osuus tälle retkelle.

Pilvet alkoi rakoilla, ilma lämmetä ja uiton majalla istahdimme hetken ja jatkoimme matkaa Tiilikan autiolle. Tiilikan autiossa asui väkeä 1800 luvun alkuun asti jonka jälkeen paikka oli autiona 1920 luvulle asti ja nykyiset rakennukset ja pihapiiri on sen ajan ulkoasussa. Koitimme olla häiritsemättä saunan hämärissä touhuavia Matin nuoruusmuistoja. Eväät alkoi painaa mieltä repussa ja niille tuntui olevan käyttöä, jatkoimme matkaa Koirakiven tulipaikalle jossa paistoimme makkarat ja joimme termoskahvit kun Kalevi ei houkkuteluista huolimatta lähtenyt mukaan nuotiokahvin keittoon. Reipas liikunta, raitis ilma, eväät, nuotio ja hyvä seura vapautti keskustelua. Ainakin sellaisista erilaisista vuosien varrella mukaan tarttuneista retkeilyä helpottavista välineistä juttelimme jotka ei kaikilta osin ole julkaisukelpoista, ainakkaan facebookissa. ;-D

Niinkuin aina, niin nytkin, aika ei anna armoa vaan käy säälimättä eteenpäin, oli vaan lähdettävä liikkeelle ja palattava arkeen, onneksi kuitenkin keväisen luonnon ja hyvän seuran voimaannuttamina.

Kiitos kaikille,

-Jari.