Marraskuun kuukausitapaamisen teema oli Pentti Koppisen akvarellityöt ja hänen tuleva näyttely ”Vanhat puutalot Iisalmessa”
Marraskuun kuukausitapaamisen teema oli Pentti Koppisen akvarellityöt ja hänen tuleva näyttely ”Vanhat puutalot Iisalmessa”
Tapaamisessa käytiin läpi kuukaudenkuvat, Jäsenkysely ja lopuksi Heikkisen Ville kertoili uuden kirjansa tunnelmista.
Kesäkuun jäsentapaaminen järjestettiin Luomasen rannalla Sonkajärvellä. Jussi oli lämmittänyt meille saunan ja saunoimme, Marsa ja Jari paistoivat lettuja ja herkuttelimme ja vietimme leppoisan kesäillan suunnitellen seuraavia retkiä. Sade ei meitä haitannut, kun istuimme mukavasti suojaisalla terassilla ja myöhemmin siirryimme tupaan jatkamaan tarinointia.
Tammikuun jäsenillassa Jorma Kärkkäinen ja Kari Rantonen kertoivat kesän 2019 matkastaan Varanginvuonolle ja siellä olevista kuvauskohteista.
Marraskuun jäsenilta kokosi jäsenet kotiseutumuseolle, mukavan jutustelun ohessa nautimme joulutortut ja glögit.
Syyskuun jäseniltaa vietettiin Inarin kesäreissua muistellen. Katsoimme Inarin kesämatkan kuvia ja Helena Karhu kertoi Inarin matkakohteista, joihin retkikohteet suuntautuivat.
Heinäkuun äänestyksen tulokset.
IISALMEN KAMERASEURA RY
c/o Ilvolanpirtti
Riistakatu 21 A
74100 IISALMI