Martinselkosen eräkeskuksen pihamaalla leppoisaa liikettä, kun tehdään valmisteluja tulevaa yötä varten. Missäs venäläiset? Autot pakattu ja kello pykälässä. Toinen oppaistamme lähtee hoputtamaan Pietarista tullutta kolmikkoa. Kun viimein saadaan koko seitsemän hengen sakki kahteen maasturiin, voi matka kojuille alkaa. Pienen huristelun jälkeen pysähdymme paikkaan, jossa telaketjumönkijä ja toinen moottorikelkan oloinen vetojuhta odottavat reet perässä lähinnä varusteita ja muonaa. No, ukotkin mahtuvat ja lähtönytkäys saa melkein ilmat karkaamaan keuhkoista. Kiemurtelu metsämaisemassa sujuu leppoisasti noin kahdeksantoista asteen lämmössä. Pysähdymme ja kuvaajat jalkaantuvat. Varusteet saavat kyydin perille asti. Venäjän miehet vetävät Ritolat ja me suomalaiset jäämme löntystelemään keskenämme. Yksi Jyväskylän miehistä kantaa olallaan kahdeksansataa millistä täsmä asetta, joka saa itseni tuntemaan lähinnä ritsamieheksi.
Saavumme kojuille jotka sijaitsevat suon laidassa. Olen ensimmäistä kertaa paikalla ja hieman niin sanotusti pihalla. Minua ohjeistetaan ja suovesi saappaiden alla kurahtelee, kun lampsin hakemaan tavaroitani ja siitä sitten yhtä kojua kohden. Keltanokalle laitetaan kaikki valmiiksi ja esitellään kojun hienoudet. Sulloudun yksin kahden hengen kojuun ja ajattelen, että jos tähän kojuun tulisi kaksi turkkilaista painijaa, pitäisi kavereiden olla tosi sydänystäviä riidan välttämiseksi. Teen oloni mukavaksi ja mikäpä on tehdessä, kun auringon paiste on lämmittänyt kojun sangen mukavaksi. Virittelen ritsani paikalle ja seurailen kuinka suolle piilotellaan raksuja ja tehdään lohesta kasoja. Viimein kaikki on valmista ja ihan kuin jotkut kiilusilmät näkyisivät suon takana olevasta metsiköstä, vaikka toinen miehistä vielä puuhailee suolla. Meille toivotetaan hyvää yötä ja moottorien säestämän alan orientoitua tulevaan.
Tuskin ovat kelkkojen äänet vaienneet, kun metsästä työntyy suonreunaan emokarhu kahden viimevuotisen pennun kanssa. Ne kuulostelevat, tarkkailevat ja hieman arkaillen alkavat tutkia ympäristöä. Pian alkaa alueelle ilmestyä myös muita, lähinnä erikokoisia uroskarhuja, mikä tekee emokarhun ja poikasten olo entistäkin epävarmemmaksi. Ensimmäiset kolme tuntia menee hujauksessa, sillä tapahtumia on enemmän kuin kerkiää kuvata. Pian toiminta kuitenkin rauhoittuu ja itsekin voin alkaa hieman murkinoida. Ilta on valoisa ja lämmin. Lähempänä kello 22 suolle alkaa ilmaantua porukkaa joka suunnasta. Omien laskelmien mukaan suolla tai välittömässä läheisyydessä on 4 urosta, 1 naaras ja naaras + kaksi viimevuotista pentua. Joukko esiintymistä kestää jonkin aikaa, kunnes porukka alkaa hajaantua kuka mihinkin suuntaan. Kello on puoli yksitoista ja yksi iso uros vielä suolla. Itse totean valon käyneen niin vähäiseksi, että on parempi painautua pitkäkseen. Laitan kellon hälyttämään kello 4 aamulla.
Raotan silmiäni. Kojun vierestä kuuluu vetävää suoveden turskahtelua ja urinaa. Vilkaisen kelloa n. 3. Nousen ylös ja kurkistelen ulos. Iso uroskarhu kääntelee päätä noin kolmen metrin päässä kojusta. Herätit tuntia liian aikaisin. Kylmää teetä ja voileipiä nauttiessani seuraan hämärässä maisemassa liikehtivää karhua. Viereisestä kojusta idänmiehet antavat kameroineen sarjatulta suolle. Kun valoa alkaa olla enemmän, myös muita karhuja alkaa valua suolle. Emokarhu poikasineen lähestyy suota samasta suunnasta, kuin noin kaksitoista tuntia aikaisemmin, mutta nyt menossa ei ole samaa arkuutta, vaikka suolla on isoin näkemäni uros. Valon määrä lisääntyy entisestään ja noin tunti ennen poislähtöä viimeisetkin yksilöt katoavat suolta metsän siimekseen. Käyn kuvia läpi ja voin todeta reissun Kainuun selkosille olleen kaikin puolin onnistunut.
http://www.martinselkonen.fi/index.php?id=1&la=fi
Jätä kommentti